On jälleen aika kurkistaa vaatekappaleiden myötä menneisyyteen. Tällä kertaa käsittelyssä vain yksi, mutta sitäkin merkityksekkäämpi vaatekappale. Ensimmäisen osan rättipäiväkirjoista voitte lukea täältä.

Punaiseen Pikku Kakkos-paitaan liittyvät tärkeät muistot eivät liity sen hankkimiseen, vaan erääseen käänteen tekevään kohtaamiseen, jolloin paita oli sattunut päälle. Muistelen ostaneeni paidan Ylen putiikista jollain luokkamme tekemällä Helsingin reissulla joskus lähemmäs kahdeksan vuotta sitten. Siihen aikaan noita söpöjä paitoja ei ollut vielä tarjolla muuta kuin lasten kokoja, mutta lapsuuden suosikkia mainostava paita oli saatava. Painoa oli tuolloin parikymmentä kiloa vähemmän ja rintaliivien kokolapussa kirjain B, joten 140 cm teeppari sujahti päälle vaikeuksitta. Kuten kuvasta näkyy, enää en käyttäisi paitaan pukeutumisen yhteydessä sanoja "sujahtaa" taikka "vaikeuksitta".

Mutta mikä sitten tekee Pikkukakkosesta päiväkirjavaatteen? Se on yksi vappu monta monta vuotta sitten. Meneillään oli peiton alle pakottava alakulon kausi, mutta hyvä ystäväni ei halunnut minut nyhjäävän yksin kotona koko muun kansan juhliessa serpentiinit kaulassa turuilla ja toreilla. Ystäväni S. oli menossa viettämään simajuhlaa silloisen poikaystävänsä kaverin mökille ja oli sitten kysäissyt pojilta saisiko tuoda mukanaan yhden ylimääräisen tyttösen. S:n ja hänen miekkosen lisäksi mökille oli lähdössä kaksi sinkkumiestä, joita ylimääräinen naisseura ei kuulema haitannut pätkääkään, joten S pakotti minut mukaan. Poikaraukat odottivat tietenkin jotakin hauskaa ja hemaisevaa juhlaseuraa, mutta paikalle raahustikin huivipäinen pikkukakkospaitaan pukeutunut meikitön lyyli, jonka naama oli taipunut mutkalle, joka muistutti lähinnä norsun alapäätä.

Pakkohan se oli vappu siinä seurassa sitten viettää, vaikkei se ajatus aluksi niin kovin miellyttänyt. Kundit tulivat ihan eri ympyröistä kuin missä itse siihen aikaan viihdyin ja ensialkuun ajattelinkin heidän olevan melkoisia juntti-urpoja. Sosiaalisena tyyppinä päätin kuitenkin ennakkoluuloistani huolimatta viihtyä.

Kekkerit sujuivat päiväkirjamerkinnän mukaan melko hissukseen: "Ilta meni aika rauhallisissa merkeissä. Syötiin ja saunottiin ja jätkät jopa uivat hyytävässä merivedessä. Katoin Boogie nightsia ja T opetti mulle kädenvääntötekniikkaa. Mulla oli tasan kaksi siideriä eväänä, mutta T armeliaasti lykkäsi mulle omistaan pari lisää. Nukahdettiin S:n kanssa sohvalle jo ennen kahta, mutta kipusin siitä myöhemmin parvelle nukkumaan ja sain hetken päästä seurakseni T:n. Siis ihan oli meillä omat patjat ja peitot sun muut, mut juteltiin koko aamuyö kaikenlaista ja se koitti silitellä mua uneen. Miten mä tollaseen tilanteesen sen kans jouduin? Se on 27 v ja ***** ** *****. ei siis todellakaan mun kohderyhmää!"

Seuraavana päivänä suuntasin kotiin ajatellen, että tuskin törmäilen noihin tyyppeihin enää. Illalla kuitenkin sain S:lta viestin, jossa hän kysyi saisiko hän antaa puhelinnumeroni T:lle ja  minä tyhmä suostuin.  Hetken kuluttua puhelin piippasikin seuraavaa: "Kiinnostaisiko sinua nähdä toisenkin kerran? En ole vähään aikaan törmännyt noin söpöön ja vieläpä fiksuun tyttöön." Tarvitseeko minun erikseen mainita, että sanoin kyllä?

Kuinka siis voisin ikinä heittää pois paitaa, joka päällä olen ollut riittävän söpö tehdäkseni lähtemättömän vaikutuksen juntti-urpoon, jonka kanssa olen jakanut elämäni nyt jo vuosien ajan? Niinpä, en mitenkään.

Nyt tahtoisin vastavuoroisesti kuulla mitä sinulla tai rakkaallasi oli päällä kun ensi keran tapasitte? Muistaako kukaan?