Voinette ymmärtää miksi päivitystahtini hieman yskähtelee. Työpäivät venyvät välillä jopa puoli yhdeksään ja sitten vapaapäivät puuhastelen studiossa koulujuttujani. Töistä tultuani rentoudun aina lueskelemalla muiden blogipäivitykset, mutta omat postaukset jäävät usein vain haaveeksi unen jyrätessä ylitseni. Mutta enempää selittelemättä ja anteeksipyytelemättä esittelenkin teille yhden tämän päiväisen studiosessioni hedelmän. Teknisesti ei kovinkaan hyvä suoritus, mutta tykkään tästä kuvasta muuten todella paljon. Jos saan fotoshoppailtua kuvaa vielä hieman paremmaksi, niin tämä voisi olla yksi viidestä ensi viikolla palautukseen menevistä kuvistani.

malli: Riikka   meikki: Ria Gomez

Kuluneella viikolla tuli tehtyä joitakin pieniä ostoksia. Edellisellä viikolla henkensä heittäneet pinkit sukkahousut kaipasivat seuraajaa, joten lähdin värikkäiden sukkisten metsästykseen. Mukaan tarttuivat entisiä astetta kirkkaammat ja kiiltävämmät pinkit, sekä alla näkyvissä kuvissa esiintyvät violetit yksilöt. Noihin violetteihin olen aivan ihastunut. Mustanpuhuva yleisilmeeni saa niistä edes minimaalista piristystä. Alla olevat asut ovat eilisillalta ja tältä illalta, ja molempien iltojen osoite oli alakerrassani sijaitseva ravintola, jossa käytiin mallinani urheasti poseraanneen Riikan kanssa höpisemässä. Päät on molemmista kuvista sensuroitu siksi, koska tukkakriisini on todella maksimaalinen. Siitä lisää tuonnempana..

minihame/Seppälä pooloneule/H&M saappaat/Bronx laukku/kirppislöytö kaulakoru/H&M

neuletunika/made by mamma laukku/Asos saappaat/Bullboxer sukkikset/Seppälä

Tämän viikon ostos oli myös täydellinen punainen nahkalaukku. Alla näkyvä ihanuus löysi tiensä käsivarrelleni Espoon Olarissa sijaitsevalta pieneltä kirppikseltä mitättömään kahden euron hintaan. We're in love!

Edellä mainittuja hieman ikävämpi ostostapahtuma olikin sitten tissiliivien hankinta. Menetin maanantaina totaalisesti hermoni, kun kaikki liivini tuntuivat käyneen ahtaiksi, ja niitä piti repiä ja kiskoa ja asetella pitkin päivää. Postinkantaja oli sopivasti pudottanut luukustani Lindexin 30% alekupongin ja Ratsulan -15% lappusen. Noiden rahanarvoisten papereiden kera lähdin uhmakkaana, mutta toisaalta jo valmiiksi lannistuneena suorittamaan tuota kamalaa rintsikkaretkeä. Tiesin jo ennalta joutuvani järkyttymään joutuessani kasvattamaan kuppikokoa jälleen kerran. Lindex ei tarjonnut mitään oman kokoistani, joten suuntasin Ratsulaan ja alusvaateosaston myyjätätin hellään ja huomaan. "Kaikki liivit ahdistaa ja puristaa ja olen pudonnut kärryiltä oman liivikokoni suhteen. En lähde täältä ennen kuin minulla on yhdet mustat hyvät kannattimet!" Myyjän kysellessä kokoani kerroin sen olevan vähintään D. En tohdi julkisesti kertoa sitä kokoa, joka ostamieni liivien lapussa lukee, mutta voin sanoa, että suuri se on.. Hyvä, ettei päässyt itku, niin jättimäiseksi hinkkihirviöksi itseni tunsin. Ovh:ltaan reilun viidenkympin hintaiset todella perusliivit sieltä sitten lähtivät matkaani. Malli on jotenkin todella erilainen, mitä olen aiemmin tottunut käyttämään ja minusta tuntuu, että maitorauhaseni sojottavat ihan eri suuntaan kuin ennen, mutta ulkoisista seikoista viis, sillä mukavuus lumosi minut täysin. Pakko kai se on hyväksyä, että ryntääni alkavat olla sitä kokoluokkaa, että kapeaolkaimiset pitsisöpöstelyt eivät ole aivan minua varten.. Onneksi sain sentään kauniin paperikassin ostoksilleni. Kaupasta poistuttuani oli pakko soittaa hätäpuhelu mammalle, joka lohdutti minua kokokriisissäni parhaansa mukaan. Sekä äidin, että ystäväni lohtusanat olivat melko saman suuntaisia, he muistuttivat minua siitä, että tälläkin hetkellä moni nainen makaa kirurgin pöydällä saadakseen suuret puskurit, joten ei ne ihan huono asia voi olla. Kotona minun oli kuitenkin pakko vielä googlettaa netistä kokotaulukoita ja mittailla itseäni sillä lopputuloksella, että kaikkien löytämieni taulukoiden mukaan kuppikokoni on todellisuudessa D, eikä suinkaan se kammottava kirjain, joka ostamissani repuissa komeilee. Yritän siis pysyä tyynenä ja nauttia näistä ihanan huomaamattomista joka naisen välttämättömyyksistäni.  Hyvä pukeutuminen kun todellakin lähtee sopivista alusvaatteista.

Sitten vielä toinen superkriisi, eli jo aiemmin mainitsemani karmea karvakasani. Joulukuussa leikkauttamani osittainen sänkikampaus on luonnollisestikin melko menetetty tapaus. Tammikuun alussa siskontyttöni ajeli lyhyet alueet toistamiseen, mutta nyt ne on sitten kahden kuukauden kasvun jäljiltä taas ylipitkät, samoin karmaiseva takatukkani.  Aikomukseni on antaa lyhyiden osien kasvaa sellaiseen mittaan, että voin tasata lähes koko tukkani saman pituiseksi. Arvelin saavuttavani sopivan mitan noin kuukauden päästä, joten en viitsi mennä kampaajalle pelkän McGyver mulletin lyhentämisen vuoksi, etenkin kun rahavarat on kaikkea muuta kuin loistavat. Niinpä kärsin tällä hetkellä yhdestä ehkä elämäni karmaisevimmista frisyyreistä. Voitte uskoa, että hatut ja huivit ovat juuri nyt parhaimpia kavereitani. Mutta mitä ihmettä minä näille karvoille sitten teen kun kampaajalle pääsen? Tempaisenko koko pään sellaiseen n. 3 sentin mittaan, johon tuo lyhyempi osa ehkä hikisesti riittää, vai jätänkö edelleen etuosaa pidemmäksi? Värjäänkö kaiken jälleen mustaksi, vai mitä ihmettä? ÄÄÄÄÄ!! Tukkatuskaaa!! Miksen vaan voi olla ihan superhyvän näköinen böönä ilman, että tarttis koskaan miettiä, että miten pelastais itsensä rumalta tukalta?

Edellisen postauksen osalta täytyy sanoa sen verran, että kiitokset kaikille todella kannustavista ja kivoista kommenteista. On kiva tietää olevansa hyväksytty tyylibloggaaja valasmaisesta varresta huolimatta. :)