Olin siis viettämässä viikonloppuna parhaan ystäväni häitä kotipaikkakunnallani. Ehdin jo nähdä painajaisia ja ahdistua viime viikolla oman asuni takia, koska mekko oli ompelijalla teon alla ilman välisovitusta. Olin siis käynyt antamassa mitat heinäkuun alussa edellisen kerran kotona käydessäni, ja sitten valmista tekelettä pääsin sovittamaan vasta häitä edeltävänä iltana. Olin pelännyt ettei se sovi, mutta hätä olikin vallan toisenlainen, kun kotelomekko osoittautui isoksi yläosasta. Isäni ehdotti käytännön miehenä ratkaisuksi vaahtomuovitoppauksia. ;) Mutta ompelija onneksi oli varautunut mahdollisiin korjauksiin, ja korjasi mekon hääpäivän aamuksi.

Alla olisi sitten pari kuvaa, joista koltusta pitäisi saada jonkinnäköinen käsitys. Koriste käsipuolessani on avomieheni.

Elikäs kullan värinen olkaimeton kotelomekko, jonka päällä sitten pitsitunika. Kotelomekon materiaali on käsinkudottua thai-silkkiä. Mekot ovat erillisiä, eli kotelomekkoa voi käyttää itsenäisestikin ja tunikankin vois kenties yhdistää johonkin muuhun asuun. Kotelomekkoon tehtiin myös olkaimet, joten aina ei tarvitse kulkea olkaimettomasti. Ne kiinnittyvät samalla systeemillä kuin rintsikoissa, joissa on irrotettavat olkaimet.

Koska kuvasin sekä kirkossa, että juhlissa, en voinut tällä kertaa laittaa hattua, vaikka mielelläni sellaista häissä käyttäisinkin. Hattu kun olisi varmasti ollut vain tiellä, ja loppujen lopuksi todella tyylikkäästi takaraivolla. Äitini, joka mm. sitoi morsiuskimpun sekä koristeet kirkkoon, väsäsi minulle hiuskoristeen mekon pitsistä ja kukista. Tykkäsin kovasti. Leikkautin muutes viime torstaina uuden tukan, mikäli ette hoksanneet. Tai oikeastaan vanhan, tällainen lyhyttukkainen minä nimittäin olen oikeasti ollut vuosia ja tämä on eniten minua itseäni. Myös väriä säädettiin taas tutumpaan tummaan.

Jalassa minulla oli alla olevat varta vasten kyseistä tilaisuutta varten hankitut korkkarit.

Laukkua en oikeastaan paljoa joutanut kanniskelemaan, vaan kätösessä pysyi melko pitkään kamera, ja näin ollen se oli kameralaukku, jossa minä jouduin kamppeitani kuskaamaan. Saatuani kameralaukun parkkiin, keikkui kätösessäni kuitenkin välillä tuo alla näkyvä eBaystä talvella huutamani rusetticlutch. (kuvassa keskellä)

Päivä meni kaikin puolin hienosti. Sain otettua parista ihanat hääkuvat, en itkenyt silmiäni turvoksiin kirkossa, vaan vieräyttelin kameran takana vain muutamia hallittuja kyyneleitä. Morsian itse puolestaan tyrski jo kirkon ovelta saakka, mikä on toki oikein ymmärrettävää. Morsiusparin 4-vuotias kummipoika luuli seurakuntamme harmaantunutta kanttoria Jumalaksi ja ihmetteli morsiamen isän luovuttaessa tytärtään sulhaselle, että "höh, nytkö se jo vaihtaa miestä!". Minun kultaani puolestaan luultiin yleisesti ystäväni mieheksi, koska minun ollessa jo alttarin tuntumassa kamera tanassa, saapuivat he kirkkoon yhdessä, viimeisinä. Myös onnittelut he hoitivat peräkanaa minun jälleen kuvatessa. Ihmisillä siis riitti ihmettelemistä ja moni vähän hämmästellen sitte kyselikin, että kenenkäs miekkonen se nyt sitten oikein onkaan.. Mutta kai sitä hyvää miestä nyt kärsii hieman kaverille lainata. :)

Viime yönä sitten pohjoisesta kotiin palatessamme odotti kynnysmatolla kutsu seuraaviin häihin Helsinkiin lokakuussa. Noista kekkereistä kaksi viikkoa eteen päin, on luvassa sitten vielä yhden huippuystäväni häät, joten koltulle löytyy lisää käyttöä pikapuoliin. Siihen sijoittaminen ei siis mennyt lainkaan hukkaan.

Mikäli morsian antaa mulle luvan, niin postaan vielä kenties kuvan hänen ihanasta punaisesta asustaan.