Koska olin saanut lauantaina raahattua luuni Helsinkiin saakka ja maanantai oli normaalin tapaansa vapaapäivä, otin tilaisuudesta kaiken hyödyn irti ja jäin kaupunkiin treffaamaan ihania ystäviä. Pääsin samaan syssyyn vierailemaan myös uudistuneen kampaamo Pointin bloggareille suunnatussa tilaisuudessa, jossa meille esiteltiin mm. Diego Dalla Palman kosmetiikkatuotteita.

1259705860_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


1259705668_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Voin kertoa, että on muuten melkoisen kamalaa ja noloa mennä kampaamon kekkereille kaikkien viimeisen päälle laitettujen ja käherrettyjen naisten sekaan, kun oma kuontalo oikein kiljuu saksia ja uutta väriä. Yhden kampaajan kanssa sitten yhdessä pohdiskeltiinkin millaisen mallin seuraavaksi hiuksiini hankkisin ja sain muutaman hyvinkin käyttökelpoisen vinkin. Mutta taidan sinnitellä karmivan karvakasani kanssa vielä vuoden loppuun ja täräytän tukan uuteen uskoon sitten tammikuun menoja ja kekkereitä varten. Nyt joulukuun ankeudessa ja pimeydessä voi vielä vallan hyvin vetää pipon syvälle päähän ja antaa etutukan kasvaa pituutta.

1259705642_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tukkavinkkien ja kampausten lisäksi meitä tyttöjä hemmoteltiin meikkitaiteilijoiden loihtimilla upeilla meikeillä. Yläpuolella Aurora muuttuu Cindyn käsittelyssä entistäkin upeammaksi kaunottareksi. Lopputulos nähtävissä täällä.

1259705606_img-d41d8cd98f00b204e9800998e



1259705554_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pupulandian Jennin kutrit taipuivatsöpölle nutturalle ja raikkaan oranssi huulipuna sopi pirteälle tytölle aivan käsittämättömän hyvin.

1259705834_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

More to Loven Peppi suhtautui kuvasta päätellen meikkaajan aikomuksiin hieman epäluuloisesti, mutta huoli oli täysin turhaa, sillä lopputulos oli tässäkin tapauksessa upea.


1259705692_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oma nassuni oli kolean maanantaipäivän kunniaksi noinkin paljas ja väritön. Ihastelin minut meikanneen Cindyn dramaattisen tummaa smoky eye-meikkiä ja tunnustin oman epävarmuuteni sekä sellaisen meikin tekoa, että omiin silmiini sopivuutta kohtaan, joten tokihan sitä piti minullekin kokeilla. Käytän kyllä tummia luomivärejä, mutta en koskaan uskaltaudu levittelemään rajauksia silmien alapuolelle, koska olen pelännyt sen olevan huono juttu pienille silmilleni. Naamani anatomia on myöskin sillä tavalla outo, että olipa kyseessä sitten kuinka laadukkaat mahtituotteet tahansa, niin silmien alle levitetyt värit tuppaavat valumaan aina.

1259705782_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tumman violetti silmämeikki korosti silmieni vihreyttä aivan huimalla tavalla ja pelkoni pienistä tihrusilmistäkin osoittautui vääräksi. Oikein maalattuina silmät näyttivätkin ehkä jopa suuremmilta pelottavasta alaluomen sisäkajalista huolimatta. Mitä silmämeikin pysyvyyteen tulee, niin sitä en ehtinyt objektiivisesti testaamaan, sillä nämä naamamaalit menivät aivan hukkaan ja täysin poskille minun nukkuessani neljän tunnin linja-automatkan kotiin. Jäi siis salaisuudeksi olisiko ammattilaisen loihtimat piirrokset pysyneet paikoillaan normaalia paria tuntia pidempään.

Mutta ehkäpä tästä kokemuksesta rokaistuneena uskaltaisin itsekin käyttämään useammin noita alarajauksia. Myös tumman luomivärin uskaliasta levittämistä koko yläluomelle voisi opetella. Tähän asti kun olen aina toiminut vanhan tottumuksen mukaan ja käyttänyt tummia sävyjä vain ulkonurkissa ja jättäyt silmien sisänurkkiin tilaa vaaleammille sävyille. Ehkäpä viikonloppuna synttäreitä juhliessa olisi tilaisuus testailla uusia meikkaustapoja.

Nyt ihoni ollessa talven ja stressin ja ties minkä takia melko huonossa kunnossa etenkin poskien alueelta, pidän mielessäni myös Cindyn ohjeen välttää poskipunien, aurinkopuuterien ym. huomiota kiinnittävien tuotteiden käyttöä ongelma-alueilla. Koitankin siis tästä eteenpäin jaksaa panostaa aamuisin hieman normaalia enemmän silmämeikkiin ja jättää ylimääräiset ja epäedulliset sutimiset minimiin.

Kuten postauksen toiseksi ylimmässä kuvassa näkyvän Pointin johtaja Pirjokin totesi: "Sustahan tuli ihan eri näköinen!". Niinpä.. kummasti se ammattilaisen tekemä ehostus saa naisessa ihmeitä aikaan.