Syntymäpäivästä ei tietenkään voi selvitä ilman lahjoja, joten minäkin muutaman sellaisen sain, vaikken ollut mitään sen kummemmin toivonutkaan.

1260202577_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mamman lähettämästä paketista kuoriutui taas lämpöä ja pehmeyttä harmaan Peter Hahnin kashmirneuleen muodossa. Olen niin onnellinen siitä, että äiti rakas pitää huolta siitä, että tarkenen täällä länsi-rannikon viimassa, kun itse harvemmin raskin tuollaisia laatuneuleita ostaa ja muitakaan en kuitenkaan oikein kaappiini kelpuuta. Viime viikolla meinasi jo tulla hätä, kun hoksasin kadottaneeni mustan kasmir-neuletakkini, mutta onneksi se löytyi sairaalan löytötavarakasasta. Huh! Mutta suuri kiitos tästä äidille! Näitä ohuita ihanuuksia kerrostamalla tarkenee hyisimpinäkin talviaamuina. Ja nyt kun muru tekee välillä yövuorojakin, on kämppämme vetoisuuden vuoksi kashmirneule myös mitä parhain yöasu. Kyllä, mä ihan oikeasti nukun usein neuleessa.

1260202544_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muru oli taas onnistunut kuuntelemaan ohimennen huokailemiani tarpeita ja paketista paljastui räiskyvän punainen 320 GB ulkoinen kovalevy. Olen nimittäin pahassa neljän tietokoneen loukussa, sillä käytän kotona ja töissä molemmissa sekä kannettavaa, että pöytäkonetta ja sen vuoksi kaikki kaipaamani tiedostot ovat aina juurikin sellaisen koneen syövereissä, johon en juuri sillä hetkellä pääse käsiksi. Nyt saan koottua kaiken tärkeän kuten blogikamat, koulutyöt, valokuvat ja monet muut tiedostot yhteen ja samaan mukana kulkevaan paikkaan. Ja kaikesta mietiskelystä huolimatta en olisi ikinä saanut aikaiseksi kävellä kauppaan tuota itse ostamaan, mutta onneks muru aina tarttuu näihin mun puolihuolimattomiin mutinoihin. Viime vuonna samanlainen "tarttis hankkia"-höpöttelyni toi minulle todella korvaamattomaksi työvälineeksi osoittautuneen piirtopöydän. Hyvä, hyvä, taitava mies. :)

1260202664_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vetoisessa asunnossa myös kaikenlaiset villasukat ja töppöset ovat välttämättömyys ja siihen tarpeeseen osuivat ystävän itse neulomat suloiset tossut. Suunnittelen poistavani olohuoneen maton pois käytöstä, jotta alta paljastuisi pidempi pätkä liukasta laminaattilattiaa. Voisin sitten aina ottaa eteisestä vauhtia ja liukua uusilla tossuillani salaman olohuoneen läpi. Villasukat ja laminaattilattia ovat sellaiseen luisteluun mitä mahtavin parivaljakko. :D

1260202604_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Itse kävin lauantaina hankkimassa muutamia tarpeellisia meikkitarvikkeita syntymäpäivän varjolla. Uusi Make Up Storen Cover all mix-paletti on ollut ostoslistalla jo pidemmän aikaa, mutta melko tyyriin hintansa (28,50 €) vuoksi se on vaan aina siirtynyt. Nyt syntymäpäivälahja-nimikkeellä se oli helppo itselleen oikeuttaa. Ja voi ihanuus kuinka mahtavalta kyseinen töhnä taas tuntuu käytettyäni välissä hetken aikaa surkeita budjettivaihtoehtoja. Esimerkiksi se Lumenen kolmen peitevärin paletti oli omalle naamalleni ihan surkea. Värit eivät passanneet juuri lainkaan ja tummimmalla sävyllä ei ollut minkäänlaista käyttöä eikä värien levittyvyys tai peittävyyskään oikein vakuuttanut. Ei sitä paletia minulle sii enää koskaan. Mutta onneksi tuo MUS kestää taas hyvön tovin.

Tarpeellisiin hankintoihin kuului myös täydennys meikkisivellinkokoelmaani. Olen tähän saakka levittänyt meikkivoiteen joko käsin tai sienellä, mutta tässäkin asiassa inspiroiduin ammattimeikkaajan käsittelyssä ja tajusin tarvitsevani meikkivoidesiveltimen. Tässä kohtaa kuitenkin hieman pihistelin kustannuksissa ja tyydyin aitokarvaisen siveltimen sijasta Body Shopin synteettiseen versioon. Katselemani Duroyn Ja MUS:n aitokarvaiset siveltimet olisivat maksaneet n. 30 €, kun taas tuo TBS:n versio irtosi kanta-asiakas alen vuoksi n. 13 eurolla. Ja koska en tiennyt osaisinko edes käyttää meikkivoidesivellintä, päädyin pistämään kyseiseen hankintaan hieman vähemmän rahaa. Uutta sumusilmä-innostustani ja nimenomaan alarajauksia varten puolestaan hankin Duroyn näädänkarvaisen siveltimen, joka maksoi maltilliset 8,20 €.

Olen huomannut, että ainoa kynsilakka väri, joka onnettomille töppökynsilleni sopii, on musta, joten päädyin hankkimaan Mavalan kiiltävän mustan lakan, kun tähän asti olen vaan aina lakannut kynteni kaverini luona. Eli kai tuonkin voi tarpeisiin laskea. :)