Nyt joulun kunniaksi edes osa kämpästä on kerrankin sen verran siistinä, että teki mieli nappailla oikein muutamia valokuvia. Mä olen kodin sisustamisessa sitä tyyppiä, joka ei voisi kuvitellakaan ostaa täräyttävänsä kerralla kaikki yhteensopivat kalusteet kämppään. Ei vaikka sattuisikin olemaan rahaa kuin roskaa. Meidän asuntoon kamat on löytyneet ja kulkeutuneet pikku hiljaa sopivien yksilöiden sattuessa vastaan. Monta kohtaa kaipaisi edelleen muutosta, mutta en tykkää pakkoetsimisestä. Oikean kalusteen tai muun kotitavaran tunnistaa, sitten kun sen näkee.

Olen asunut samassa asunnossa jo seitsemän vuotta, joista kuusi yhdessä miehekkeen kanssa. Kalusteet on suurimmaksi osaksi joko minun jo aikoinaan hankkimia tai sitten muutamia yhdessä ostettuja kamoja.

Joulukuusta meille ei hankittu tänä vuonna lainkaan, joten ripustelin vain muutamia koristeita tuollaiseen oksaan, jossa mulla on valot paikallaan ympäri vuoden. Tuo viritelmä on saanut siis simuloida sitä joulufiiliksen tuovaa kuusenkynttilöiden lämmintä kajoa olohuoneesta.

Meille saapuessa vieraat törmää aina ensimmäisenä mun käsilaukkuihin. Moni erehtyy luulemaan, että tuossa seinällä muka roikkuisi kaikki veskani ja kauhistelevat jo sitä määrää. Todellisuus on, että suurin osa kasseista on jemmattu kaappeihin ja laatikoihin.

Lenny Kravitz juliste on muisto muutaman vuoden takaiselta keikalta ja pääsi upeutensa vuoksi heti kehyksiin ja koristamaan eteistä. Värikkyytensä vuoksi se sopii mielestäni loistavasti yhteen laukkujeni kanssa. Koitankin aina pitää esillä muutaman värikkään laukun ihan tuon julisteen vuoksi, vaikken esim. nyt talvi aikaan juurikaan keltaista tai oranssia kassia käyttäisikään.

Hajuvesihyllyni on tehty Kostamuslaisen leipomon puisesta leipien kuljetuslaatikosta. Samanlaiset hyllyköt löytyvät myös keittiöstä ja kylppäristä. Tykkään hyllyjen rosoisuudesta valtavasti ja ovat juuri oivallisen kokoisia juuri kosmetiikan säilyttämiseen.

Kuten pukeutumisestani on varmaan käynyt ilmi, musta on ehdoton suosikkivärini enkä sen vuoksi tietenkään voinut vastustaa Stefan Lindforsin upeaa mustaa tapettia. Haluaisin muutenkin muuttaa asuntomme yleisilmettä tummemmaksi ja dramaattisemmaksi, mutta ehkäpä tässä asunnossa mennän vielä tällä ilmeellä ja katsellaan synkempää tunnelmaa sitten seuraavaan kotiin.

Makkarissa on vaatekaappeja koko toisen pitkän seinän mitalta, mutta ei ne riitä silti mihinkään. Ei vaikka kaapeista vain n. 1,5 on murun käytössä ja loput minulla. :)

Ja sängyn vieressä on tietenkin mikäs muukaan kuin kenkähyllykkö! Pitäähän edes osa muruista nähdä heti kun herää.

Tuon metallisen sänkyrungon kanssa kävi jokunen vuosi sitten aivan käsittämätön tuuri. Oltiin juuri ostettu uusi jenkkisänky ja katseltiin kaupassa, että tuollainen metallinen runko olisi myös ihan kiva, mutta koska kyseessä ei ole todella tarpeellinen juttu, niin ei siitä sitä yli kahtasataa makseta minkä samantyyppinen kehikko maksoi sängyn ostopaikassa. Pari viikkoa myöhemmin törmäsin tuohon sänkykehikkoon Rauman Askossa hintaan 79 € ja kyselin innoissani, että onkohan tuo tarjous voimassa Porissakin. Raumalla epäilivät kyseessä olevan myymäläkohtaisen tarjouksen, mutta pitihän se asia syöksyä silti Porissa tarkastamaan. Ja tosiaan, myymäläkohtainen tarjous se oli, sillä samainen sänky maksoi Porissa 39 €! Ei tarvinnut paljoa miettiä. Tämä on yksi niistä "kyllä ne kalusteet sitten kävelee joskus vastaan".

Vanhalle kerrostalolle ominaisesti keittiömme on melko pieni.  Kuten hellan ja tiskipöydänkorkeuserosta voi huomata, kaapistot ja tasot ovat edelleen alkuperäiset ja vanhaan malliin nykyistä standardikorkeutta matalammat. Mutta nuo alkuperäiset kaapit on mielestäni kyllä todella sympaattiset! Kylppärin olemattoman koon vuoksi (vessanpöntöllä istuessa yltää oksentamaan valintansa mukaan joko lavuaariin tai ammeeseen.. eli todella pieni) pesukone on sijoitettu keittioon ja pakstin vierashuoneeseen ja kyseisen asian vuoksi meille ei mahdu tiskikonetta! Parvekkeen lisäksi ehkä ainoa asia, jota kovasti kotiimme kaipaisin.

Meillä on ympäri kämppää kaikenlaisia mamman väsäämiä ihania sisustusjuttuja, kuten tuokin yllä oleva ruokailuvälinetaulu. Bambut puolestaan ovat ainoita kasveja, jotka meillä säilyy hengissä edes hetken. (ja tuokin kuvassa oleva yksilö on näköjään ihan huonossa hapessa...)

Keittiön pienen koon vuoksi ruokailuryhmän etsiminen on melkoista hakuammuntaa ja lopulta asunnon ikään ja tyyliin sopiva riittävän pieni pöytä löytyi parilla kympillä osto- ja myyntiliikkeestä. 18€/kpl kustantaneet tuolit taas löytyivät hetkistä myöhemmin navettaan pystytetystä osto- ja myyntipuljusta ihan toiselta paikkakunnalta. Mitä ihanaa löytämisen iloa!

Kakkuvuoasta ja ruokailuvälineistä itse tekemäni keittiön valaisin on esitelty täällä blogissa jo aiemminkin.

Koti ei tunnu kodilta, ellei ole kirjahyllyä. Koko seinän peittävät kirjahyllyt ympäri taloa ovat kuuluneet niin lapsuudenkotiini, mummolaani kuin sukulaistenikin koteihin. Katselin lapsena ihmeissäni sellaisten kavereiden koteja joissa kirjahyllystä ei löytynyt kuin Tuntematon sotilas ja Kanarian matkamuistot. Tuntui, että jotain olennaista puuttui. Itselläni on olhoneen yksi seinä varattu sovellakiskoille ja hyllyille ja vierashuoneen nurkasa nököttää pieni kirjahylly ammattikirjallisuudelle ja sanakirjoille ym. tieto-opuksille. Tuossa olkkarin kirjahyllyssä näköjään nököttää sulassa sovussa mun rippiraamattu ja joku mini Kama Sutra. :D Ylemmällä hyllyllä puolestaan majailee Nalle Puhia ja Pikku Prinssiä monella eri kielellä, sillä saatuani noita lemppariteoksiani aina äidiltä ja siskoilta tuliaisiksi olen päätynyt niitä keräilemään. Viimeisimpänä hankintana tietenkin molemmat kirjat Unkarin kielellä.

Kirjojejn lisäksi hyllyillä majailee sekalainen kauniiden esineiden seurakunta. Lähes kaikki kotini koriste-esineet ovat kotoisin lapsuudenkodistani tai mummolasta ja esillä nimenomaan tunnearvonsa vuoksi. En siis ole ihminen, joka innoissaan ostelisi jotain vaaseja ja sisustuskrääsää uutena kaupoista, ei vaan kolise. Mutta esim. korvansa ja jalkansa menettänyt muumipeikko on kotoisin isän lapsuuden kodista ja oli minulle lapsena hyvin rakas enkä voisi kuvitellakaan heittäväni sitä pois.

Muistan muuten jossain vaiheessa nuoruuttani vannoneeni, että tulevassa omassa kodissani tulisin viimeiseen asti välttelemään kaikkea kullanväristä, koska tunsin saaneeni kaikesta kimalluksesta yliannostuksen kotona äitini toimesta. Toisin kuitenkin kävi, sillä kotini on itse asiassa melko täynnä kullanhohtoisia yksityiskohtia ja nimenomaan mielestäni luovat ihanan lämpöistä ja lapsuudesta tuttua kodikasta tunnelmaa.

Näyttikö yhtään siltä, mitä olisit olettanut minun kotini näyttävän?