Tämä postaus piti julkaista jo tiistaina, mutta koska kone kaatui ja hävitti puolet kirjoituksistani, menetin hermoni ja päätin pysytellä erossa koko bloggaamisesta muutaman päivän ajan. Mä en vihaa mitään niin paljon kuin turhaa työtä. :P

Mitä muuten blogiin noin yleisesti tulee, niin näkyykö tämä kaikille tällä hetkellä pelkästään valkoisena ja otsikoiden fontti on eri kuin ennen? Onko muitakin vikoja? Blogin koodia on tällä viikolla ronkkinut itseni lisäksi eräs toinenkin henkilö ja siellä on tainnut tapahtua joku pikku vahinko. Korjailen ulkoasua joku toinen päivä, kun sattuu motivaatio ja jaksaminen paremmin kohdalleen. Kestäkää siis hetken aikaa tällaista vinksin vonksin-fiilsitä, jooko?

Mutta sitten itse asiaan. Vierailin viime perjantaina Helsingin messukeskuksessa järjestetyillä messuilla. Tapahtuma sisälsi muoti-, kauneus- ja terveys osastojen lisäksi myös häät ja rakkaus osion ja pitihän sitä toki sekin tarjonta tarkastaa. Ja ei, ei kannata innostua, sillä minulla ja murulla ei ole tiedossa muita häitä kuin hänen veljensä naimakauppojen juhlinta ensi kesänä. Minä vierailen eri häämessuilla 2-3 kertaa vuodessa ihan vaan töiden puolesta.

Vaikkei itselle olekaan häiden suunnittelu vielä ajankohtaista, niin kyllä minä aina ihan suurella mielenkiinnolla käyn tsekkailemassa pukuja, kenkiä, sormuksia ja ennen kaikkea hääkuvia. Täytyy kyllä todeta, että tuollainen messutapahtuma saa minut aina miettimään ennemminkin mitä kaikkea hössötystä en omiin häihini sitten joskus todellakaan halua, kuin että pääsisin selvyyteen niistä yksityiskohdista joista pidän. Minä kun uskon, että vallan mahtavat ja ikimuistoiset juhlat syntyy ihan muunlaisista tekijöistä kuin hääparin nimillä varustetuista lautasliinoista ja sormet verellä kaason kanssa väännetyistä hääkarkeista. Minä rukoilen, ettei minusta sitten joskus tule sellaista sekopäistä bridezillaa, joka luulee, että maailmanloppu tulee, jos ei juhlapaikan eteismatto sovi väreiltään minun kenkiini.

Mutta, niitä messuilta silmiin sattuneita nättejä tai muuten vaan kiinnostavia juttuja sitten.

Kenkäfriikkiä tietenkin aina kiinnostaa jalkineet. 95% nimenomaan hääkenkinä myytävistä klopottimista on omasta mielestäni aivan käsittämättömän tylsiä ja tyylittömiä ja niin ysäreitä, mutta mikä ihmeen taho sitä sanookaan, että ne hääkengät pitäisi valita jostain morsiusliikkeen slingback-valikoimista? Itse olen jo joskus teinityttönä miettinyt, että mikäli joskus menen naimisiin, niin haluan että mulla on punaiset kengät. Kyseinen ajatus pitää edelleen. Astetta mielenkiintoisempia hääjalkineita kuitenkin edustavat nuo yläpuolella näkyvät kauniit pitsinilkkurit, joiden valmistajaa taikka myyjää en valitettavasti ollut pistänyt merkille. Minulle tulee noista hieman sellaiset can-can-fiilikset, ei puutu kuin röyhelöhelmat ja saumasukat. :)

Suurin osa Rainbown kengistä on nimenomaan niitä omaan makuuni tylsiä ja turhan perinteisiä, mutta kyseisen merkin erikoisuus piileekin mahdollisuudessa värjäyttää kengät juuri haluamansa sävyisiksi. Ei muuta kuin pala mekkokangasta tai muuta värimallia mukaan kenkäostoksille ja saat täydellisesti pukuusi sopivat töppöset.

Uutuutena Rainbowlla oli satiiniset tennarit, jotka ovat muiden kenkien tavoin myös värjättävät. Nuo kuvassa olevat tarraversiot taisivat kokojensa puolesta olla suunnattu lähinnä morsiuslapsille, mutta satiininauhoilla varustelluista versioista oli sitten tarjolla aikuisten kokoja. Miten loistavat kakkoskengät pitkää hääpäivää ajatellen! Ja kukapa tuollaisia estää hankkimasta ihan muuten vaan, jos ensi kevään tennarimallistot eivät tarjoa juuri haluamaasi väriä.

Eirikuva osastolla kävin katselemassa tutun valokuvaajan, Johanna Uusitalon hääkuvausdemoa. Etenkin tällaisena noviisina on todella mielenkiintoista seurata toisten kuvaajien työskentelyä ja koittaa kenties oppiakin jotakin. Tykkäänkin omassa työssäni eniten ehkä juuri hääkuvauksista, sillä on mukavaa kuvata ihmisiä, jotka oikein hehkuvat onnea ja rakkautta. (Ja bonuksena vielä ymmärtävät ja tottelevat ohjeitani, toisin kuin kaikki alle kouluikäiset villiviikarit. :) )

Koska en ole mikään kovin suuri timanttisormusten ystävä, ja perinteiset sormusmateriaalitkin tuntuvat omaan makuuni kovin kiiltäviltä olin todella ilahtunut ja innoissani bongattuani Au3 Designin vitriinistä jotakin omaa silmääni kovasti miellyttävää. Kuvassa toisena oikealta katsottuna oleva yksinkertainen ja sileä tummanharmaa sormus on tehty kovametallista ja päällystetty teollisuustimantilla. Tuo sormus ei siis menisi soikeaksi ihan pienestä paiskomisesta. Itseäni tuollainen tummanpuhuva yksinkertaisuus viehättää ihan siinä määrin, että kyseinen rinkula kelpaisi varsin hyvin vaikkapa kihlasormukseksi. Murulle tiedoksi, että hintaa kapineella oli 385 €. ;D

Kalevalakorun osastolla tytöt muuten infosivat minua, että johonkin maailmanaikaan on ollut vallalla ajatus, että kihlasormuksen tulisi maksaa suurinpiirtein miehen yhden kuukauden palkan verran, kun taas vihkisormuksen käypähinta olisi n. kolmen kuukauden palkka. Huhhuh, tuntuu ainakin itsestä aika hurjalta. Monenko kuukauden liksoja teidän avioliiton satamaan ankkuroituneiden lukijoiden nimettömissä mahtaa kiillellä?

Saman Au3 Designin toisesta vitriinistä puolestaan pilkisti näyttävä kaulakoru, (vai pitäisikö tuosta käyttää jonimitystä kaulavaate?). Korun suunnittelija oli halunnut luoda jonkin arvokkaan ja näyttävän näköisen korun hyvin edullisista materiaaleista ja onnistui siimalla ja lasihelmillä ainakin omasta mielestäni varsin mainiosti.

Mikäli pelkät sormus tai sen puute ei jonkun mielestä riitä viestimään siviilisäädystä, niin statustaan voi alleviivata Teddy Blackin vapaa- taikka varattu-riipuksilla. Itse en vaan pysty käsittämään miksi kukaan haluaisi tuollaisen kaulaansa laittaa.. ehkä mä olen jotenkin huumorintajuton. Vai onko tässä edes kyse huumorista? Voisiko joku käyttää tuollaista ihan tosissaan? Ei ymmärrä..

Samaiselta Teddy Blackiltä löytyi myös jotakin oikeasti ihanaa. Näyttävä ja sopivalla ripauksella huumoria varustettu Teddywoman kaulakääty kelpaisi koska tahansa minun juhlamekkojeni seuraksi. Itselleni nuo siluetit tuovat kovasti mieleen myös Mikki Hiiren ja sellainen koruhan ei voi olla muuta kuin söpö!

Villeroy & Bochin osasto esitteli näyttäviä kattauksia ja ylellisiä astioita ja veikkaampa, että kyseinen merkki löytää ensi kesänäkin tiensä aika monelle lahjalistalle. Suurin osa VB:n astioista on omaan makuuni liian kruusattuja, mutta onneksi mun mamma omaakin mahtavan tyylitajun ja kotona minua (ja keittiötä, jonne mahtuisi vähintään kuuden hengen ruokapöytä) odottaakin yksinkertaisen tyylikäs kokovalkoinen Villeroy & Boch astiasto. Kauniit kattaukset kupplivaa juomaa kiljuvine kristallilaseineen saivat minut entistä kipeämmin haaveilemaan suuresta keittiöstä, jossa voisi järjestää illalliskutsuja hyvässä seurassa. Tällä hetkellä meidän keittiö on niin pieni, että jos istutaan ruokapöydässä, niin jääkaapin ovi ei aukea. ja lautasten lisäksi pöydälle on hankalaa saada mahtumaan edes kahta tarjoiluastiaa.Ei ehkä ihan tuollaisen "pyhäastiaston" arvoinen ympäristö. :D

Nyt pitäis alkaa väsäämään itseään sen näköiseksi, että kehtaisi liikkua jonnekin ihmisten ilmoille vielä tänä iltana ja sen jälkeen tekisi mieli testailla tänään noutamaani uutta kameraa. Uusi järkkäri odottelee vielä sopivia rahoitusratkaisuja, mutta tänään mun luo muutti vapaa-ajan kuvien näppäilyä varten hankkimani Canonin powershot G10. Jei! Se on just niin ihana kuin tiesinkin sen olevan. :) Ehkäpä nyt saisin aikaiseksi kuvat kaikki kivat uudet vaatteeni.

Kimaltavaa ja kuohuvaa lauantaita kaikille!