Tänään se taas tapahtui, totaalinen syksyn alle musertuminen nimittäin, ja sen seurauksena katastrofaalisen järkyttävä välinpitämättömyys vaatetuksen visualisuutta kohtaan. Kun jo pelkän pikkuvarpaan työntäminen peiton alta kylmän aamun purtavaksi saa niskavillat pystyyn, on ainoa pukeutumisessa kiinnostava asia se, että se on pehmeää, lämmintä ja löysää. (Noista kriteereistä tuli ekana kyllä mieleen lähinnä mannavelli..)

Työpäivän piti alunperin sisältää autossa istumista edestakaisen Tampereen keikan muodossa, eikä minun pitänyt joutua näin ollen mihinkään tekemisiin ihmisten kanssa. Tuohon olettamukseen tukeutuen painoin kerta toisensa jälkeen torkkunappulaa ja siitä seuranneessa kiireessä kiskoin päälleni jotain niinkin upeaa kuin tummansiniset trikoisetjumppapöksyt (ja alle toki pitkät kalsarit*), joiden lahkeissa on kiristysnarut (ja reidessä teksti joka sisältää mm. sanat 'glamour' ja 'Millenium' :D ) mustan college-paidan ja hopeiset tennarit. Tukkaan tai naamaan en koskenut minkäänlaisella työkalulla taikka kosmetiikkatuotteella vaan piilotin yläpään nenänpäätä lukuunottamatta punaisen lätsään ja valtavan kokoiseen huiviin. (Ei, tätä kokonaisuutta ette tule näkemään muuna kuin mielikuvana omissa päissänne. Kamera menisi takuulla rikki, jos edes yrittäisin ikuistaa rumapäiväni.) Varustauduin siis ajatellen vain ja ainoastaan sitä aamun viimassa tehtävää pyörämatkaa ja sitä seuraavaa autossa istumista. Kaikki muu oli suunnitelmassani jätetty huomiotta

(*oletteko ajatelleet, että samat trikoiset, joustavat ja sääriä nuolevat pöksyt muuttuvat jonkun muun alle puettaessa pitkiksi kalsareiksi ja yksinään pidettäessä fiinimmin legginsseiksi? Näin ainakin omalla kohdallani)

No te nyt voitte sitten arvata miten siinä kävi. Yllättävien käänteiden vuoksi Tampereen pistokeikka siirtyi huomiselle ja jouduinkin normaaliin tapaan notkumaan työpaikalla. Totta kai hattu tuntui liian kuumalta sisätiloisssa ja riisuin sen pois koneella istuessani paljastaen täten limaisen ja sohottavan tukkani vain ja ainoastaan unohtaakseni laittaa lätsän takaisin päähän asiakkaiden lipuessa sisään. Sen näköisenä EI saisi esiintyä julkisesti. Itse ainakin säikähtäisin, jos tiskin takana vastassa olisi sen näköinen monsteri. :D

Miksi, oi miksi sitä unisena ja viluisena kuvittelee, että verkkareihin pukeutuminen olisi yhtään vaivattomampaa, löysempää ja huolettomampaa kuin vaikkapa lempi neulemekon, legginssien ja punaisten saappaiden päälle kiskominen? Miksi samaan aikaan kuvittelee, että onnistuisi läpiviemään koko päivän ilman, että joutuu väkisinkin näyttäytymään jollekin toiselle ihmiselle? Miksi sitä inhottavan kylmyyden, kosteuden ja väsymyksen aiheuttamaa pahaa mieltä pitää vielä oikein lietsoa alleviivaamalla omaa kaikkea muuta kuin säkenöivää ulkomuotoaan? Miksei paranna fiilistään kaivamalla kaapista päälle jotain 'lämmintä ja kivaa' 'lämpimän ja kamalan' sijasta ja käytä vaikkapa kahta minuuttia peittääkseen edes pahimmat paiseet naamasta ja sukiakseen tukkansa asennosta 'petolinnun perse' edes asentoon 'tylsä ja huomiota herättämätön'? (kuten vaikka tuossa yllä olevassa kuvassa) Vastauksia, anyone?

Kaiken tämän vuodatuksen ytimestä löydämme todellisen ongelman, joka on se, että en koe omistavani vaatteita, jotka olisivat kivannäköisiä ja samaan aikaan riittävän lämpimiä pikkupakkasissa pyöräilyyn. Ja mikä on ratkaisumme tähän probleemaan? Ostoslista! Lähes jokaisen naisen vakioratkaisu mihin tahansa pattitilanteeseen*.

* (Vaikka itse ongelma ei aina ratkeaisikaan ostoksilla, niin ainakin voi kuvitella uusien kenkien tai laukun lohduttavan, kunnes vilkaisee pankkitiliään ja huomaa vain hommanneensa lisää ongelmia, mutta tämä onkin jo aivan toinen tarina ja pohtimisen paikka).

Minä aion selättää tämän syysaamuina väijyvän monsterin seuraavanlaisilla hankinnoilla:

• paljon paksuja ja lämpimiä sukkahousuja ja legginssejä, joita voi pukea kerroksittain. (Kenelläkään vinkkejä hyvistä ja mukavista paksuista sukkiksista?)
  
• pyöräilyyn sopiva takki, jonka ulkoiluttamista ei tarvitse hävetä kaupunki olosuhteissakaan
• joku meikkituote kasvoille, joka on yhtä aikaa nopea käyttää ja riittävän peittävä. Eli meikkipuuteri lienee oikea valinta. (hyviä ehdotuksia?) Normipuuteri ei riitä peittävyydeltään syksyn haasteisiin, enkä jaksa arkiaamuina tuhrata meikkivoiteiden kanssa.  
• joku uusi, ihana ja pirtsakka hattu

Riittävän lämpimät sukkahousut mahdollistavat hyväksi havaitulla legginssi+tunikat/mekot linjalla jatkamisen ja sopiva takki mahdollistaa niiden kivojen vaatteiden käyttämisen. (omistamani dorkan näköiset sporttitakit kun ei oikein ole omiaan mekkojen kanssa niin hyviä kuin pyöräilyyn olisivatkin). Ja ehostautumista nopeuttava naamamaali lisäisi sen maalin naamaan asti päätymisen todennäköisyyttä. Ja joku uusi ihana hattu nyt vaan piristäis ja lohduttais!

Näin se naisen logiikka taas pelaa: "näytin tänään kamalalta, pakko lähteä shoppailemaan!".

Kukaan muu nähnyt peilistä syysmonsteria?

EDIT: PS. Nelliinakin tunnustautui kärsineensä pukeutumismasenuksesta, vaikkakaan itse en yhdistä röyhelöhametta kyseiseen asiaan. :D Vilkaiskaa ihmeessä hänen suunnitelma pukeutumismasiksen selättämiseen. Voisin napata sieltä kohdan 3) Viikon ajan joka päivä eri kengät. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen asia. :)