Se on ihan sama miten vähän väliä koittaa tsempata itseään maltillisempaan kuluttamiseen mm. vaatteiden suhteen, niin joka kuun lopussa kirjanpidossa seisoo lähes samanlainen summa. Mutta kuten olen jo aiemminkin todennut, että niin kauan kun en elä yli varojeni, ei kulutettu rahasumma ole niinkään se kynnyskysymys, mutta haluaisin oppia suurempaa itsehillintää todellisia turhuuksia vastaan. Pitää siis entistä enemmän opetella miettimään ostoksiaan pidemmällä tähtäimellä ja muillakin argumenteilla kuin, että "tää on niin ihana!". Eli, se niistä alkusanoista ja sitten tutkimaan mitä "ihanaa" tuli syyskuussa kannettua kaupoista kotiin.

1255541880_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Moni lukija ja kaveri on sanonut, että minulle sopisi hienosti sähkönsininen, mutta sininen on kohdallani aina kuulunut täydellisiin no-no-väreihin. Olin kuitenkin pohdiskellut pikku hiljaa hiipinyttä kiinnostustani tuota melko sähäkkää sävyä kohtaan jo näissä postauksissa ja eritoten siniset kengät olivat jääneet kalvamaan mieltäni. Tuollaisen täysin uuteen aluevaltaukseen ei kuitenkaan ollut mielestäni järkevää sijoittaa kovinkaan huomattavia summia, joten päädyin edulliseen testiratkaisuun. Päädyin siis sijoittamaan sähkönsinisen opiskeluun H&M:n 19,90 € kenkien ja JC:n 9 € pitkän perustopin verran. Niillä on hyvä totutella uuteen asiaan ilman suurta taloudellista vahinkoa mikäli osoittautuisivat katastrofiksi. Mutta täytyy sanoa, että vähän kuin uusien makujenkin kanssa, niin myös uuteen väriin alkaa tottua muutamalla maistelukerralla. Arvioisinkin kyseiset ostokset varsin hyviksi ja onnistuneiksi, sillä ne ovat merkittäviä askeleitapukeutumisrajojani rikkovalla tiellä. Pieni askel muotimaailmalle, mutta suuri askel minulle.

1255542149_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Olen mielessäni todella suuri liivien ystävä, mutta etuvetoisuuteni vuoksi hyvin hyvin harvat liivit istuvat päälleni lepattamatta typerästi auki. Lindexin alerekistä löytämäni 19 € kustantanut musta liivi oli kuitenkin makeiden niittikoristeidensa ansiosta riittävän painava laskeutumaan inhimillisesti puskureideni päälle, joten innosta hihkuen kaappasin sen mukaani.Kauan himoittu musta kerrospukeutumiseen soveltuva asia ei voi olla huono ostos.

Liivin lisäksi Lindexistä tarttui ihan täydellisenä heräteostoksena musta epäsymmetrisellä helmalla ja reikäniiteillä koristettu t-paita kahdella kympillä. Jotain ostoksen turhuudesta kertonee se, että olin jo ehtinyt unohtaa sen olemassaolon täysin eikä siitä siksi ole kuvaa. Menee nimenomaan osastoon "tää on tosi ihana just nyt tällä hetkellä ja tilipäivä oli eilen ja mulla on siks oikeus ostaa jotain kivaa". Ei siinä siis mitään vikaa ole ja käyttöönkin se on päässyt, mutta olisin tullut toimeen ilmankin. Tämä analyysi ja tunne painettakoon nyt syvälle mieleeni ja kaivetaan esille, kun seuraavan kerran meinaan kiikuttaa kassalle jotakin ihan kivaa.

1255544236_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ihan kivaa huomattavasti mahtavampi ostos oli puolestaan heti syyskuun alussa saapunut JSFN harmaa nahkatakki, joka kustansi alennuskoodin ansiosta vain 74,50 €. Olemme olleet erottamattomat ensimmäisestä päivästä lähtien ja tiedän yhteisen tulevaisuutemme olevan pitkä ja valoisa. Täydellinen istuvuus + pehmeä materiaali + kukkaroystävällinen hinta + sopivan rokki ulkomuoto = täydellinen ostos.

Takkiosastolle saapui myös eräs kirpputorilla 6 € maksanut tulokas, mutta kyseisestä palttoosta on tulossa kokonaan oma postaus, joten ei siitä tässä sen enempää.

1255542260_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

12 € kirpputorineule ja perusteet sen ostamiseen tuli käsiteltyä melko tyhjentävästi jo tässä postauksessa, joten tyydyn vain sanomaan, että mukavaa ja edullista vaihtelua mustaan trikooseen painottuvassa vaatekaapissani.

1255543058_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Myös H&M neulemekko koki kattavan esittelyn jo aiemmin. 22,50 € kustantanut mekko kuuluu osastoon perusvaatteet ja tiedän sen tulevan pelastamaan vielä monta aamuista pukeutusmiskriisiä talven aikana.

1255542189_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kirpputoreilla sitä aina välillä innostuu kuvittelemaan, että ompelukone olisi minunkin kaverini ja, että neula ja lanka tottelisivat pikku kätösiäni. Tai ylipäätään, että oma viitsiminen ylettyisi joskus niiden "tästä saa tuunattua jotain tosia mahtavaa" käytäntöön asti saattamiseen. Tällä kertaa olisi kyse siitä, että pitäisi löytää sopivat napit ja vaihtaa ne tuohon vitosen maksaneeseen Polan vajaamittaisilla hihoilla varustettuun lyhyeen jakkuun. Olen todella pitkään etsiskellyt just noin upean pinkkiä jakkua, ja kun koko ja malli sattuivat kohdalleen lähti löytö mukaan Hyacinth Bucketin mieleen tuovista napeista huolimatta. Jos seuraavana vapaapäivänä saisi otettua suunnaksi nappikaupan..

1255542015_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Asustepuolellakin syyskuu oli melko vilkas. Mm. tässä postauksessa nähdyn GT:n 14,95 € maksaneen punaisen clutchin lisäksi kokolemat kasvoivat koruilla. Nahkatakkikuvassakin näkynyt sulka-kaulakoru Lindexistä 4,95 €, hopeanvärinen kolmikerroksinen kaulakoru ja siihen kuuluvat korvikset KappAhl yht. 9 €, hopean värinen 'laatta'-kaulakoru 6 € Lindex, kaksi ohutta Pilgrimin rannekorua yht. 12 € ja mustat sulkakorvikset JC 4,90 €.

Kaiken kaikkiaan vaate- ja asusteostokset nielaisivat n. 240 €. Eli hieman aiempien kuukausien keskiarvoa enemmän. Kosmetiikkatuotteita puolestaan en hankkinut syyskuussa lainkaan. Mitä ostosten tarpeellisuuteen taikka muuhun järkevyyteen tulee, voisin todeta, itselleni että koruja alkaa  tursuta nurkista jo siinä määrin, että niiden hamstraamista voisi rajoittaa. Myös ihan kivat t-paidat voisi jättää kauppaan.

Ja ennen kaikkea, mikäli kirpparilta haalaa kampetta tuunailtavaksi, on ne suunnitelmat myös toteutettava, tai muuten nekin kirpparille kannetut eurot on heitetty Kankkulan kaivoon. Nim. 'Käsittelyä odottaa mm. yksi värjäystä kaipaava mekko, nappeja huutava jakku ja ompelukonetta odottava bleiseri'. Puhumattakaan kaikista niistä omista vanhoista vaatteistani, jotka olen jättänyt viemättä kirpparille, kun "tästähän sais tosi kivan, kun vaan vähän sitä ja tätä..." Että silleen. Pitäisköhän mun joskus esitellä mun 'Näille mä vielä teen jotain'-laatikon sisältö ja pistää teidät ideoimaan mitä niille tehdään?

Sellainen oli syyskuu. Nyt lokakuuta huidellaan puolivälissä ja mulla on tullut hankittua  kengät (vagabondin bikerit), yksi mekko, yhdet legginssit, neulepaita ja parit rintaliivit. Pitäkää peukkuja, et se jää siihen.