Syyskuuta on ehtinyt hurahtaa jo reilu viikko, mutta vasta nyt saan kasattua elokuun ostokset yhteen postaukseen. Tällä kertaa voisin ihan hyvällä omallatunnolla väittää, että kuukausi sujui hienosti, eikä yksikään ostos kaduta tippaakaan. Shoppailuhaluja piti hillitä ihan jo senkin vuoksi, että koitin säästellä rahojani Budapestiin. Loppujen lopuksi ennen reissua tuli ostettua muutamia hyvin tarkoin harkittuja vaatteita. Ja kuten jo jossain aiemmin mainitsin, niin melko Nanso-painotteista on meno ollut viime aikoina. Valokuvat on tässä postauksessa sitten lähinnä jo aiemmin nähtyä sekalaista seurakuntaa.


1252521154_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sovittelin tuota Nanson Lempivaate-malliston harjatuilla metallineppareilla varustettua peruspaitaa jo viime keväänä, mutta 65 € trikoopaidasta ei tuntunut miellyttävältä ajatukselta. Vanha mallisto tarjottiin nyt monessakin paikassa puoleen hintaan ja soviteltuani paidan Ratsulassa löytämättä omaa kokoani naputtelin tilauksen NetAnttilaan. Leveistä resoreista hieman ilmettä saava super-pehmoinen, mutta silti napakka pusero kevensi tiliä 32,50 €. Huippu-ostos.


1250897321_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samassa paketissa luokseni saapui tämä aiemmin jo monisanaisemmin esitelty värimaailmaani avartanut mekko. Nansoa siis tämäkin. Hintaa -50% alennuksen jäljiltä 42,50 €. Mekko, jossa tuntee itsensä pitkäksi, normaalia hoikemmaksi ja upeammaksi (vaatii kyllä korkokengät kaveriksi pystyäkseen tuohon ihmeeseen) ei voi olla muuta kuin nappiostos.

Näiden kuvissa nähtyjen Nansojen lisäksi Ratsulasta haaviin tarttui melkolailla mekon värinen taskuilla varustettu minihame, josta alennuksen ja ostohyvitysten jälkeen pulitin n. 21 €. Sen kuvaa ei valitettavasti ole tähän hätään saatavilla, mutta tulette varmasti tapaamaan joskus päivänasun yhteydessä.

1250346173_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ennen matkaa tehty ainoa selkeä heräteostos oli helsingin reissulla GT:sta matkaan tarttunut 20 € violetti trikoohärpäke. Tämä pikaostos on kuitenkin osoittautunut mitä mahtavimmaksi ystäväksi ja viihtynytkin päälläni n. 85% ajasta. Pitäisi saada sama mustana.

1251899430_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pitääkö näistä nyt enää mitään edes sanoa? Matkan paras ja upein löytö, joka ei kuitenkaan rokottanut omaa lompakkoani lainkaan.

1252521087_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

farkut/Ellos, t-paita/JC, paljettitakki/Pull & Bear, kengät/Andiamo, huivi/H&M Men

Matkan ainoa vaateostos näyttäytyy tässä nyt hieman epäselvästi osana tämän päivän äärimmäisen ankeata asukuvaa. Kauan himoitsemani paljettitakki löytyi kuin ihmeen kaupalla Pull & Bearista. Ihmeen asiasta tekee se, että noin pääsääntöisesti minkään noiden Espanjalaisten 'teini-ketjujen' kamppeet ei mahdu minulle. Heidän suurimmat kokonsa L ja 42 eivät normaalisti pyöri lähelläkään minun perseenympäryslukemiani. Tämä vetoketjullinen herkkutakki tuitenkin teki harvinaislaatuisen poikkeuksen. Takin paljetit ovat hyvin pieniä ja ne ovat hieman sellaisia puolimattaisia, eli ei mitään high shine-versioita. En ollut muodostanut selkeää mielipidettä siitä tahtoisinko mieluummin paljettibleiserin vai jotain tällaista hieman rennompaa, mutta sanoisin, että tätä tulee käytettyä usemmin, kuin fiinimmän mallista jakkua. Hintaa harakan lempitakilla oli n. 33 €.

1252308751_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Asustepuolelta ehdinkin jo aiemmin esitellä tuon kauniin käsintehdyn rannekorun, jonka löysin Váci Utcalla sijaitsevasta käsitöitä myyvästä pikkuputiikista. Hintaa tuolla äärimmäisen loistavalla ostoksella oli n. 25 €.

1252521106_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Samasta pikkuputiikista löytyivät myös perhoskoristeiset suloiset LP-levykorvikset n. 8 € hinnalla. Mikäli älppärikorvikset kiinnostaa, niin Koruharakan valikoimista löytyy melko samanlaiset.

Roikkuvat kulutetun näköiset hopeanväriset korvakorut puolestaan tarttuivat matkaan Budapestin New Yorkerista n. 4 € hintaan.

1251914845_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Reissun kosmettiikkahankintoihin (tai siis lahjahan tämä oli) kuului mamman kustantama Diorin viisikkopaletti.

1252521480_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Myös Cliniquen pieni 3-step trial kit lähti mukaan Budapestistä. Olen jo pidempän miettinyt, että haluaisin kokeilla Cliniquen ihonhoitotuotteita, mutta isojen törppöjen hankkiminen arveluttanut. Nyt vastaan sattui n. 8 € hintainen matkapakkaus, johon kuului 30 ml liquid facial soap ja kasvovesi sekä 15 ml dramatically different moisturizing gel, joten niillä on edullista testat passaako kyseinen sarja minulle. Kuvassa näkyvän 2 setin sijaan ostin skin type 3 tarkoitetun pakkauksen.

Ei siis mitään kaduttaneita tai arveluttaneita hutiostoksia elokuussa. Vaatteet nielivät kokonaisuudessaan 149 €, korut 37 € ja kosmetiikka n. 8 € mistä saadaan kokonaissummaksi 194 €. Asiaa tietenkin auttoi nuo mamman sponsoroinnit, mutta sanoisin, että vaikka nekin olisivat menneet omasta pussista, niin lopputulosta olisi voinut kutsua maltilliseksi, kun otetaan huomioon, että kuukausi tosiaan sisälsi tuollaisen hurjempaankin shoppailuun mahdollisuudet antaneen ulkomaanmatkan. Ja kuten jo joskus aiemmin on todettu, rahallista loppusummaa tärkeämpää on se, että pystyy välttämään turhat vikaostokset ja siinä tällä kertaa onnistuin.

Millaisen arvosanan te annatte minun elokuisesta ostoskäyttäytymisestäni?

PS. Arvatkaa mitä aloitin tänään? Alkeisjoogan! Hih. Ostin maanantaina söpön vaaleanpunaisen joogamatonkin. Kivaa aloittaa uusi harrastus. Hieman kankeaksi siellä itsensä tunsi, mut eihän tästä voi asiat muuta kuin parantua. :)