Kaikki odottavat jo malttamattomana lämpimämpiä kelejä, jotta kaapeista voisi pikkuhiljaa kaivaa käyttöön sandaalit ja muut kuukausia lepäämässä olleet kevät- ja kesäkamppeet. Moni tilailee jo innolla bikineitä ja pikku hamosia vaikka ei olla vielä edes huhtikuussa ja pakkaset vaanivat edelleen aamuisin. Auringon säteet ja vauhdilla katoava lumi saa kuitenkin ajatukset suuntamaan jo täysillä kohti kesää. Mutta entä jos kaiken sen keväisempään pukeutumiseen valmistautumisen rinnalla kulkeekin haikeus talvisemmista rakkaista luopumisen vuoksi?

Kuivat ja hiekoitushiekasta puhtaaksi lakaistut kadut saavat helposti talvisaappaat tuntumaan liioittelulta, vaikka lämpötila alkaisikin miinusmerkillä. Itsellä ainakin on jo pikkuinen surumieli, kun ajattelen, että joudun pian sulkemaan punaiset ihanuussaappani laatikkoon niiden käydessä liian tukaliksi. Aion kuitenkin käyttää niitä vielä mahdollisimman monena päivänä ennen eroamme. Läheisyystankkausta ennen rakkaan lähtemistä pitkälle matkalle. Mistä tietää milloin on  talvisaappaiden viimeinen käyttöpäivä?

Toki kevät- ja kesäkengistä löytyy sellaisia ihanuuksia, jotka saavat saappaat unohtumaan melko pian. Poissa silmistä, poissa mielestä, pätee melko hyvin ainakin kenkiin. Mutta tässä vaiheessa vähiin käyvä yhteinen aika saa hieman haikeaksi. Sama haikeus on edessä sitten taas syksyllä, kun varpaat alkavat palella balleriinoissa, jotka jalassa on istuttu aurinkoisilla terasseilla ja jotka ovat kuljettaneet kesätapahtumasta toiseen. Olipa kyseessä sitten ihmiset, ajanjaksot taikka esineet, luopuminen on aina ollut minulle vaikeaa ja eroahdistus tukahduttavaa. Kunpa osaisi suhtautua moneen asiaan niin kovin paljon kepeämmin.

 

Tänään työskentelinn jälleen rentoakin rennommassa asussa. Uffilta löytynyt miesten harmaa collegetakki sai allensa JC:n trikoomekon ja aamun pakkanen antoi luvan käyttää ihania Pomarfinin ysärisaappaitani. Vielä ei siis ollut eroitkun aika. Rannekoruissa ja korviksissa jatkoin myös punaista linjaa. Tylsää sanoisi moni. Ihanaa ja yksinkertaista, sanon minä.


Blogillani tuli muuten 2 vuotta täyteen laskutavasta riippuen joko 17. päivä taikka sitten tänään 27. päivä. Ihan ekan heippahei-kirjoituksen olen tänne riipustanut 17.3.2007, mutta ensimmäinen minkään sisältöinen postaus ja blogilistalle liittyminen taas tapahtuivat päivälleen kaksi vuotta sitten. Olin laskevinani, että kahden vuoden aikana olen raaputellut tänne 300 postausta, joten tämä on sitten järjestyksessään 301. Lukijoita on matkan varrella tarttunut omasta mielestäni melkoinen määrä, sillä tänne tehdään toista tuhatta vierailua päivässä ja blogilistalta tilaajiakin löytyy yli 470. Aika jännää.

Olisi kyllä kiva hieman kuulla, että ketkä täällä oikein käy. Jos siis mitenkään jaksat, niin olisi illahduttavaa kuulla sinusta vaikkapa seuraavat asiat:

  • minkä ikäinen olet
  • kuinka kauan olet lukenut blogiani ja mistä tänne löysit
  • miksi palaat aina uudelleen (jos palaat)
  • + mitä tahansa palautetta tai informaatiota itsestäsi

Joku joskus sanoi kivasti, että tykkää lukea blogiani, koska tänne ei juuri koskaan tarvitse kommentoida. Ei siis ole pakollista tälläkään kertaa jos ei jaksa, mutta mikäli joku tahtoo ikään kuin synttärilahjana vastauksia antaa, niin arvostan kovasti. :)