Käykääpäs kaikki kurkkaamassa bloggarimatkallamme järkätyn stailauskisan kuvat ja äänestämässä omaa suosikkianne.

Äänestämään pääset tästä. 


Kilpailun idea oli, että meillä oli 15 minuuttia aikaa valita kolme tuotetta laivan Tax Freen valikoimista vaihdettavaksi taikka lisättäväksi omaan asuumme. Sen jälkeen valokuvaaja Jussi Hakonen nappasi meistä kuvat äänestystä varten. Minuakin kuvattiin ensin laivan kannella tuulessa ja tuiverruksessa, mutta otimme muutaman bonuskuvan vielä sisällä ja ne onnistuivat sen verran paremmin, että kilpailuun valikoitui sisäkuva. Hieman vaan harmittaa, että omat saappani eivät näy kuvassa, sillä olin valinnut Part Twon mekon juuri sillä silmällä, että se passasi hienosti saappaisiini. Minua jäi oikeastaan harmittamaan myös se, etten ostanut tuota mekkoa menomatkalla, sillä paluu tapahtui eri laivalla eikä mekkoa löytyny harmaana sen laivan tax freesta ja mustaa en jo ennestään niin synkkään vaatekaappiini viitsinyt enää ostaa. Koltulla olisi ollut hintaa vajaat 70 € ja materiaali oli villaa ja silkkiä, eli täydet pisteet minun neulematskuseulastani.

2034165.jpg

kuva:  ©Jussi Hakonen

Minun kolme tuotettani siis olivat tuo harmaa neulemekko ja sen piristäjinä Guessin kiiltonahkainen ärhäkän keltainen käsilaukku ja Snö of Swedenin keltainen kaulakoru. Kaikki sellaisia, että olisin voinut ottaa omaankin kaappiini.

Täytyy sanoa, että kivannäköisiksi oli Jussi nuo kuvat käsitellyt. Ei nimittäin olisi kuvausmiljöitä katselemalla arvannut lopputulosten näyttävän noinkin hyvältä.

Omaa suosikkiaan kannattaa ehdottomasti käydä äänestämässä, sillä äänestäjien kesken arvotaan mahtava Viking Linen päiväristeily Tukholmaan LUX-tason hytissä. Huomaathan kuitenkin, että ollaksesi mukana arvonnassa, on sinun änestämisen lisäksi lähetettävä yhteystietosi äänestyssivulla näkyvään mailiosoitteeseen. Eli lue ohjeet huolella!

Se bloggaaja, joka voittaa äänestyksen saa palkinnoksi viikonlopun samaisessa Rica Hotel Kungsgatanissa, jossa yövyimme reissullamme. Eli jännitettävää on sekä meillä arvioinnin kohteilla, että kaikilla äänestäjillä!