Bloggarit ovat viime aikoina esitelleet meikkipussiensa sisältöä ja aikaani kuluttaakseni minäkin yhdyn tuohon pakkelipussinsa avanneiden joukkoon. Säilytän meikkejäni eteisessä sijaitsevalla meikkipöydällä ja sen laatikossa sekä vessassa. Minulla ei siis ole mitään vakituista meikkipussin sisältöä, vaan nappaan mukaani aina tilanteen vaatiman kokoisen säkin ja täytän sen tarvitsemillani tuotteilla. Normipäivinä mukana kulkevat huulikiilto ja puuteri eikä juuri muuta.

Pistänkin siis ensin kuvat koko meikkiarsenaalini säilytyspaikoista. Alla olevan pöydän olen hankkinut vuosia sitten ekaan omaan kämppääni keittiön apupöydäksi kirppikseltä. Nykyisessä asunnossamme se palvelee eteisen nurkassa kosmetiikan säilytyspaikkana. Vessa on kätevästi heti tuossa vieressä, joten meikatessa ravaan tämän eteisen nurkan ja vessan peilin väliä. Tämän peilin edessä ei nimittäin oikein meikkaus onnistu, koska takana sijaitsee keittiö, jonka ikkunasta tulee päivänvalo suoraan peiliin. Eli naama jää varjoon, koska eteisen valo ei todellakaan riitä. Kaikki meikkini eivät kuitenkaan mitenkään mahtuisi meidän onnettoman kokoiseen vessaamme, joten siksi edestakaisin seilaaminen.

1663659.jpg

Tuolla laatikossa lymyilee kaikkea sellaista joka ei ole vakituisesti käytössä + kaikki avaamattomat pakkaukset, jotka odottavat käyttöön pääsyä. Nytkin sieltä kurkistaa äidin Itlaista lähettämä avaamaton YSL:n valokynä ja korkkkaamaton diorin ripsari. Pöydän päältä löytyy mm iso peltirasiallinen täynnä huulipunia ja -kiiltoja ja Paperikassillinen luomivärejä. Isoimmassa peltipurkissa on pohjustustuotteita ja peitevärejä, seuraavassa luomivärejä ja pienimmässä kynsilakkoja. Emalimukeista pilkistää meikkikyniä ja siveltimiä. Lisäksi pöydän nurkalla töröttää päivittäin käyttämiäni muita tuotteita kuten kosteusvoiteita, tukkalakkaa, talkkia ja deodoranttia. Ja tällä kerralla kuvaan on päässyt myöspunaviinipullo! Huom. kyseinen tuote ei kuulu päivittäin käytettävien sarjaan. :)

Vessasta löytyy sekalaisia meikkejä tuollaiselta pieneltä hyllyn pätkältä ja sen alle ripustetuista pienistä paperikasseista. Toisessa paperikassissa puutereita, poskipunia jne. ja toisessa luomivärejä.


1663660.jpg


Ja sitten eiliseen meikkipussin sisältöön. Menin ystäväni luokse saunomaan ja sieltä suunnattiin baariin kuuntelemaan tuttujen kundien duo-keikkaa, joten meikkipussilta vaadittiin hieman kokoa ja sisältökin oli melko kattava.

1663633.jpg

Itse kantokassina toimi tuo mamman Italiasta lähettämä suloistakin suloisempi raidallinen Hello Kitty boksi. Sen sisältö oli seuraavanlainen:

  • täydellistäkin täydellisempi Collistar-merkkinen mosaiikki aurinkopuuteri, jonka äitini toi Italiasta. Se on mahtava! Juuri sopivan sävyinen minun vaalealle naamalleni ja sisältää ihanasti hehkua ja hohtoa. Loisto-ostos mamma!
  • Diorin Diorskin Forever- puuteri, mamman tuliainen edelliseltä Italian reissulta
  • Nivean parl beauty dödö
  • Mamman minulle ostama Chanelin Hydramax + teinté sävyttävä päivävoide, jossa suojakerroin 15. Loistotuote tämäkin. En ehkä enää ikinä halua elää ilman sitä. Miten musta tuntuu, että kaikki mun suosikkimeikit on äitini ostamia.. ehkä siksi, että kaikki suosikkini ovat niin kalliita, etten itse raskisi niitä ostaa. :)
  • Vichyn sticki-muotoinen silmänympärysvoide
  • H&M:n Hello Kitty poskipuna-sticki. en voinut vastustaa 3,90 € maksanutta kolmen stickin pakkausta Hello Kitty kuvilla. Kaksi eri pinkin sävyä ja yksi glitter-puikko. Söpöä!
  • No7 Radiant glow voide
  • vaaleanpunainen Dior Addict-huulikiilto
  • Glamour-lehden mukanan tullut Benefitin huulikiilto
  • YSL:n valokynä (arvatkaas kuka tämän on mulle ostanut?)
  • Shiseido Luminizing brush powder. (Se on tuo valkomusta pötkylä) Kyseisessä tuotteessa on siis sellainen hohtoa tuova puuteri ja suti samassa tötterössä. Näitä mulla on kaksi eri sävyä ja samasta osoitteesta kotoisin, kuin muutkin merkkituotteeni..
  • Body Shopin ikivanha poskipunasivellin
  • Diorin Diorliner rajaustussi
  • No7 kulmakarvageeli. Harmillisesti Sokos poisti kyseisen merkin valikoimistaan.
  • MaxFactor MasterpieceMax ripsiväri
  • BenNye peiteväri
  • NYX-mosaiikki poskipuna
  • IsaDoran luomiväripaletti. Heti Diorin ja Make Up Storen jälkeen kolmosena luomivärien top5 listallani. Hinta-laatusuhde todella kohdallaan. Pigmenttiä riittää ja paleteissa todella hyvät sävyt.
  • Ventoline astmapiippu. Minulla ei ole todettu astmaa, mutta kesäsisin vaivaavat allergiaoireet vaativat välillä tällaisenkin aseen.
  • Wet n wild riisipapereita. Saman asian ajaisi kuulema myös sätkäpaperit, mutta en ole koskaan kokeillut. Nämä WW:n paperit ovat kuitenkin halvimmat, joihin olen toistaiseksi törmännyt. 50 arkin pakkaus maksaa muistaakseni jotain 2-2,50 €. Sokoksesta.
  • Lumenen luomivärin pohjustustöhnä
  • Gosh meikinpohjustus voide. Tästä en osaa vieläkään olla oikein mitään mieltä.  Tekee ihon tosi mukavan tuntuiseksi ja meikki on helppo leittää siihen päälle, mutta jotenkin se tuntuu turhan kalvomaiselta ja ihon "tukkivalta". Käytän oikeastaan vain silloin, kun teen oikein kunnon bilemeikkiä. Ei siis kuulu arkisin käyttämiini tuotteisiin.
  • Osis Dust it tukka "puuteri"
Miten toi lista näyttää niin paljon pidemmältä, kuin miltä tuon kuvan perusteella arvelisi? höh..
Ennen tiistaista töihin paluuta löuvassa vielä ainakin eilinen asuni, sekä mamman lähettämät Italian tuliaiset..