Minulla olisi edessä pakko-ostos kenkien suhteen, nimittäin työkenkiä pitäisi hankkia oikein kaksin kappalein. Miksi hyviä, mukavia, tukevia, sopivalla kannalla varustettuja kenkiä on niin vaikea löytää sen näköisinä, että voisi laittaa irvistelemättä jalkaansa?

Tarjoiluhommissa minulla on nyt olleet jo kaksi vuotta sellaiset Clark'sin todella basic remmisandaalit. Pohjat alkavat kuitenkin olla jo painuneet, joten uudet olleet hakusessa jo hetken aikaa. Koska pukeudun kyseisessä työssä jokatapauksessa firman "univormuun" ei kenkienkään tarvitse heijastella omaa tyyliäni, mutta en kuitenkaan haluaisi laittaa jalkaani mitään kömpelön näköisiä klohmuja, vaan kaipaan mustia yksinkertaisia ja siroja sandaaleja, joilla jaksaa kipittää aamuyöhön venyvät työvuorot.

Parin viikon kuluttua alkaa sitten taas kokopäivätyökin, jonne myös tarvitsisin uudet kengät viskattuani  loistavasti palvelleet Schollin ihanat gelactiv Mary janet vihdoin menemään. Kauan piti taistella, että raskin niistä luopua, mutta kolme kesää samoissa jalkineissa olivat juurruttaneet niihin hurjan määrän kovettunutta talkkia ja melko miehekkään tuoksun, että vaihtoehtoja ei enää ollut.

Googletuksen tuloksena päädyin Maahiset nimisen firman sivuille, ja sieltä löytyi aivan ilahduttavan mukavan näköisiä työ- ja terveysjalkineita. Alla omat suosikkini. Etenkin nuo punaiset kukkakoristeiset ovat ihanan söpöt ja tyttömäiset. Kyseistä mallia löytyy myöskin trendikäästi kultaisena ja hopeisena!

574006.jpg

Ongelmaksi näiden tuotteiden kohdalla muodostui se, etten ole koskaan missään nähnyt kyseisen merkkisiä jalkineita myytävän. Informaatio sivuilla oli melko nihkeää, joten sieltäkään ei löytynyt mitään tietoa jälleenmyyjistä. Pitänee laittaa sähköpostia ja kysäistä voiko heiltä tilata suoraan ihan yksittäisiä pareja, vai mikä on meininki. Myöskään hinnoista ei sivut kerro mitään, eli täytyy jatkaa tutkimustyötä. Ja ensisijaisesti etsin kuitenkin hieman korkeammalla kannalla varustettuja kenkiä, kuin tuollaisia aivan matalia sandaaleja.

Keräilin netistä myös muutamia muita sellaisia kenkiä, jotka voisin kuvitella jalkaani laittavani:

574013.jpg

Koska aiemmasta kokemuksesta tiedäm, että Clark'sit ovat miellyttäviä jalassa, kiinnostuin hieman noista ylimpänä olevista mustista. Olisivat tuollaiset melko huomiotaherättämättömät peruskengät, jotka kävisivät minulle kumpaan työhön tahansa. Tämän kaupungin Clark'sia myyvissä liikkeissä en kuitenkaan ole kyseistä mallia bongannut.

Kuten jo alussa mainitsinkin, myös Schollin kengistä minulla on huippuhyviä kokemuksia. Tuollaiset ballerina- taikak maryjane-malliset töppöset hyvällä pohjalla sopisivat päivätyössä käytettäväksi vallan mainiosti ja olisivat vielä melkolailla oman näköisetkin. Puupohjaiset Schollin sandaalit ovat myöskin mielluttävät jalassa hyvin muotoillun pohjansa ansiosta, mutta puupohjan kovuus hieman arveluttaa.

Think! merkin jalkineita myy mm. ainakin Instrumentarium, joten täytynee käydä tarkastamassa tarjonta myös siellä. Kuvassa oleva malli on melko tylsä, mutta sivuiltansa löytyi paljon iloisen värisiä sandaaleja.

Tänään Sokoksella sovitin seuraavanmallisia Clark'sin kenkiä siitäkin huolimatta, että kanta oli mielestäni ruma, ja kuinka kävikään, rakastuin palavasti!

578498.jpg Olivat jalassa kuin unelmat. Kanta ei ole maailman kaunein, mutta saavat sen anteeksi, koska ovat muuten kovin söpöt ja niin hyvät jalassa. Tuo rei'itys tuossa päällä tuo mieleen kiiltokuvien pikkutytöt mekkoineen ja punaisine remmikenkineen. :) 

Mistä siis mättää? Tarjolla oli ainoastaan sellaista vaaleaa kermanväristä versiota ja minä niin paljon enemmän pitäisin tästä punaisesta taikka mustasta. Hintaa kengillä on suolaiset 89,90 €, josta kyllä saisi vielä huomenna -20%, mutta kun se väri ei miellytä... Täytynee käydä vilkaisemassa pari muuta liikettä, joissa merkkiä on tarjolla ja toivoa parasta.

Ikävää tässä asiassa on myös se, että kaikki nuo merkit, joita olen katsellut ja joiden laatuun tiedän voivani luottaa, ovat melko arvokkaita. kun otetaan huomioon se, että kenkiä pitäisi ostaa kahdet. Olen ajatellut budjetoivani kaksien työtöppösten hankintaan maksimissaan 120 €, ja se ei kyllä oikein mahdollista noiden yhdeksänkympin Clark'seja... Paitsi, että Sokoksen tarjous hyllyssä oli kyllä melkoisen lupaavat Schollin mustat remmisandaalit 42 €, jotka passaisi hyvinkin tuonne ravintolapuolelle, jos hankkisi ne, niin budjettini ehkä sallisi myös nuo kiiltokuvatyttökengät.

Ääh. tylsää tehdä pakkohankintoja! Jos on vinkkejä kivan näköisistä työhön sopivista kengistä, niin kertokaa!